keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Eestiläisten pelko lyijykyniä kohtaan

Juujuu. Vaihdostani on kohta jo vuosi. Tulin jo viime kesänä takaisin Suomeen, mutta tätä asiaa pidän kertomisen arvoisena. Niinpä ajattelin kertoa siitä nyt, kun en Eestissä saanut aikaiseksi.

Suomessa olen tottunut siihen, että koulussa käyettään lyijykyniä. Peruskoulussa ensimmäisenä koulupäivänä oppilaille jaettiin lyijykät, kumit ja viivottimet (yläasteella jopa harpit kasilla) ja opettajilta sai jopa noottia jos kirjoitti tehtäviä kuulakärki- tai huopakynällä. Muistiinpanot sai toki tehä millä vain, mutta tehtävät kannustettiin tekemään lyijykynällä. Mielestäni lyijykynä on siis näppärä. Rhkä tottumussyystä, ehkä siksi, että sen jälkeä on helppo kumittaa.

Kun tulin Eestiin, luonnollisesti tein tehtävät lyijytäytekynälläni. En erityisemmin kiinnittänyt asiaan ensin huomiota, mutta kun kerran pyysin lainaksi kynää penaalini unohdettuani, sainkin kuulakärkikynän. Matematiikan tunnilla. Pyysi erikseen sitten lyijykynää, mutta ei hänellä ollut. Hämmennyin.

Aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Kukaan muu ei koskaan koulussa käyttänyt lyijykyniä. Kun koeviikko tuli, monet opettajat ihmettelivät ja kinda valittivatkin siitä, etten käyttänyt kuulakärkikynää. Jopa ne niinkin usein kumitusta tarvitsevat matematiikan kokeet olisi muka tehtävä kuulakärkikynällä. Kysyin opettajaltani miksi. Vastaus oli, että lyijykynä mahdollistaa opettajan manipuloimaan oppilaan koetta paremmin (esimerkiksi poistamaan kokonaisia vastauksia). Hitto soikoon, eikö opettajaan oikeasti muka voi luottaa sen vertaa, palkattuun kouluttautuneeseen ihmiseen. Sitä paitsi kuinka hemmetin mielikuvitukseton opettaja jos ei keski miten sotkea oppilaan koetta ja saada sen näyttämään siltä, että oppilas teki sen itse. Esimerkiksi jos opettaja haluaa tuhota oppilaan riigieksamin (paikallinen yo), voi hän vaikka korjauslakalla peittää puolet vastauksesta.

No opettajat siis valittivat lyijykynistä. Koska olen auktoriteetteja vastustava – tai koska en halua elää jatkuvassa korjauslakan huurussa – käytin lyijykynää siis pääasiallisesti kaikeen. Lopulta opettajat lopettivat asiasta mainitsemisen. Sain elää rauhassa ja käyttää lyijykynää. Luokkalaisteni korjauslakkoja jouduin silti edelleen kestämään.

Palattuani Suomeen en ole haistanut kertaakaan korjauslakkaa. Sitä korjauslakkaa, jonka sakea ja kamala haju oli ystäväni puoli vuotta miltei päivittäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti